Menu

Sirkusohjelmien kehityksestä

Sirkustaiteen alkujuuret

Sirkustaidetta on ollut yhtä kauan kuin ihmisen kulttuuria. Ensimmäiset yli 4000 vuotta vanhat piirrokset sirkustaiteesta on löydetty Assyriasta ja Babyloniasta, Irakin suunnalta. Piirroksissa on kuvia ihmisistä esittämässä taivutuksia, käsinseisontaa ja voltteja. Taikureita on ollut Egyptissä muinaisissa faaraoiden hoveissa.

Alkuvaiheissa kiertävät seurueet esiintyivät lähinnä taitoratsastajina, termiä sirkus ei vielä käytetty.

Keisariaikana Rooman imperiumiin oli rakennettu kilpa-ajorata vaunu- ja hevoskilpailuja varten, jonka nimenä oli Circus Maximus. Sana sirkus juontaa siitä juurensa. Kilpa-ajoradan portaittain nousevaan katsomoon mahtui yli 200 000 ihmistä. Lisäksi esityksissä nähtiin akrobatiaa ja nuorallatanssia. Rooman valtakunnan alkaessa rapistua, esitykset muuttuivat julmiksi gladiaattorinäytöksiksi, joissa gladiaattoriorjat taistelivat henkensä kaupalla ja vangittujen kristittyjen kimppuun päästettiin villipetoja.

Sirkus keskiajalla

Keskiajalla alkoivat artistit kierrellä työkseen esittämässä sirkustemppuja. Tämä ei ollut katolisen kirkon oppien sallimaa, joten katolinen kirkko tuomitsi esittäjät pirun lähettiläiksi ja kohteli heitä sen mukaisesti.

1500-luvulla alkoivat orastaa nykysirkuksen muodot. Sirkusnumeroiden esittäjät kiertelivät paikkakunnalta toiselle ammatikseen ja hakeutuivat paikkakunnille juhlien aikoihin. Mukana oli akrobaatteja, jonglöörejä, taikureita, nuorallatanssijoita, klovneja, taikureita, veitsenheittäjiä, tulennielijöitä, nukketeatteria, muusikoita ja tanssijoita. Myös eläimiä kuten hevosia, koiria ja apinoita oli koulutettu esityksiin. Mukana saattoi kiertää myös villieläimiä kuten norsuja ja leijonia nähtäväksi häkeissä, mutta niitä ei ollut vielä tuolloin mukana esityksissä.

Sirkusesitykset päättyivät taitoratsastukseen ja hevosnumeroihin tai suureen sirkuspantomiimiin, johon koko seurue osallistui. Näytös korvasi loppuparaatin, jossa kaikki esiintyjät yleisöä kiittäen kiertävät kehää.

Sirkus 1700- ja 1800-luvuilla

Nykysirkuksen aloittaja, englantilainen Philip Astley (1742-1814) alkoi järjestää ratsastusnäytöksiä pyöreällä sirkusareenalla. Areenan halkaisijaksi vakiintui vähitellen 13 metriä. Hevosnumerot esitettiin tätä pyöreää areenaa kiertäen. Pyöreästä areenasta oli suurta hyötyä; esiintyjän tasapainoilua helpotti keskipakoisvoiman hyväksikäyttö, esittäjä pysyi lujasti ratsunsa selässä ja kykeni hevosen selässä seisoen suorittamaan monenlaisia tasapainoa vaativia esityksiä.

Mitoiltaan vakioidun ratsastusareenan käyttö yksinkertaisti esitysten viemistä paikkakunnalta toiselle; käytettävissä olleen areenan mittasuhteet olivat samat.

Ratsastusareenan ympärillä oli amfiteatterimainen katsomo, jossa keskipiste korostuu ja kaikkialta näkee hyvin.

Ohjelmisto vastasi pinnallisesti nykyistä sirkusohjelmistoa. Astley uudisti paitsi sirkusrakennusta, myös sirkusesitysten vetovoimaa. Ratsastusnumeroiden väliin lisättiin muita sirkusnumeroita, akrobatiaa, nuorallatanssia, pantomiimeja, varjonäytelmiä, klovneja ja eksoottisia eläimiä. Esityksiä markkinoitiin tehokkaasti ilmoituksin, julistein ja käsiohjelmin. Ennen esityksiä järjestettiin sirkusparaateja, Sirkusseurue matkasi kaupungin läpi keskustorille, johtaja etunenässä valkoisella oriilla ja viimeisenä klovni aasilla. Mainostaminen keräsi vastustamattomasti mukaansa katsojia. Kuuluttaja julisti sirkuksen tulleen paikkakunnalle ja kutsui läsnäolijat näytökseen, jonka vertaista ei ennen ollut nähty.

Astley laajensi sirkustoimintaa Ranskaan ja Saksaan. 1800-luvun alkupuolella esityksiä pidettiin suurissa teltoissa. Euroopassa kierteli suuria sirkusseurueita. Suomen kautta kulki sirkuksia Pietariin ja Tukholmaan. Suomessa näytöksiä oli pääasiassa Turussa ja Helsingissä.

Sirkus 1930 -luvulta 1950 -luvulle

Sirkuksen ympärillä oli usein pelihalli ja tivolilaitteita. Sirkustaiteen ohjelmaan kuuluu kolmesta kuuteen ohjelmanumeroa, ja ohjelma kestää yleensä puoli tuntia.

Sirkusnäytöksen kaava on pääpiirteissään perinteinen. Sirkusesitykset päättyvät taitoratsastukseen tai suureen sirkuspantomiimiin, johon koko seurue osallistuu. Pantomiiminäytöksellä voitiin korvata loppuparaati, jossa kaikki esiintyjät yleisöä kiittäen kiertävät kehää.

Sirkusnäytäntöjen vetovoimasta

Sirkusnäytös lumoaa kuin satu. Näytäntöjen taiteelliset ilmaisut ovat esteettisiä elämyksiä. Taidenautintoa sirkusmaneesissa voi verrata taidemuotoihin konsertissa ja oopperassa.

Sirkus koostuu useista itsenäisistä ohjelmanumeroista. Elämyksen taso perustuu sirkustaiteilijoiden ja ohjelmanumeroiden tasoon. Huippuesitys sirkuksessa vaatii ankaraa harjoittelua. Useimmat huviohjelmat perustuvat keskinkertaiseen taitoon. Vain pieni osa taitelijoista yltää taiteelliseen lahjakkuuteen ja persoonalliseen tulkintaan.

Mutta yleensä yleisö katsoo näytöksen, antaa raikuvat aplodit ja sen jälkeen taidonnäytteiden muisto todennäköisesti vähitellen haalenee.

(Lähteet: internet, Sven Hirn: Sirkus kiertää Suomea, Eero Taivalsaari: Sirkuselämää)