Menu

Sirkukset Suomessa

Suomessa toimii kolme perinteistä suurta telttasirkusta. Tunnetuin on Sirkus Finlandia. Myös Sirkus Tähti ja Sirkus Caliba kiertävät ympäri Suomea.

Lisäksi Suomessa on noin 20 vakituista ja 20 esiintyvää sirkustyöryhmää. Suomessa on myös sirkuskoulutusta ja sosiaalista sirkustoimintaa.

Suomalaisten nykysirkusryhmien toiminnasta puolet tapahtuu ulkomailla. Kansainvälinen kiinnostus perustuu teosten omaleimaisuuteen ja sirkustekniseen osaamiseen.